sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Paketointi on puoli lahjaa

Joululahjojen paketointi on nyt suoritettu. 
Joissain lahjoissa pätee "paketointi on puoli lahjaa", mutta ihan kaikkiin en jaksanut panostaa. 


 Keksin hyvän idean pakettikorttien suhteen. Leikkasin kauniin mallisia korttipohjia valkoisesta kartongista ja liimasin ne lahjapaperin palalle, minkä jälkeen leikkasin kortin irti. Kortissa on samaa paperia kuin mihin lahja on kääritty.

  
Käytin myös viime vuoden ideaa eli kenkälaatikoiden päällystämistä. Sillä saa kauniita ja hyödyllisiä paketteja, joita voi käyttää pikkutavaroiden säilyttämiseen myöhemminkin. Lumihiutaleet on tehty piparimuotin ja rei'ittäjän avulla. Mintun vihreä on ollut viime kesästä esikoisen lemppariväri ja lumihiutaleilla mintunvihreästäkin sai jouluisen tai ainakin talvisen.



Päällystin lahjapaperilla myös muutaman purnukan, joissa oli ennen maissivanukasjauhetta. Kannet olivat ennestään punaisia, joten punavalkoinen paperi sopii täydellisesti. Pikkuiset lasten mekot sujahtivat purnukoihin näppärästi. 


Osan lahjoista tein itse. Ja käytin samoja materiaaleja kortissa kuin itse lahjassa. Ehkä saan räppäistyä kuvan lahjasta, kunhan se avataan.


Nyt hyvällä mielellä kohti Joulua, kun koti on siivottu ja lahjat paketeissa. 
Toiveenani oli tehdä muutama iso lahjasäkki, koska omamme on vähän ahdas neljän lapsen lahjoille, mutta en aio ottaa siitä asiasta minkäänlaista stressiä.

Ihania Joulunodotus hetkiä!

Lottariina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti