torstai 2. elokuuta 2012

Leipien ja pikkuleipien tuoksuinen aamu

Tänään olen hääräillyt keittiössä koko aamun. Ensin aioin vain leipoa leipää, koska leipä oli loppunut, mutta sitten innostuin leipomaan myös pikkuleipiä vanhimman tyttären syntymäpäiville (joihin kyllä vielä on useampi viikko aikaa). Saa nähdä kuinka hyvin pikkuleivät säilyvät synttäreihin asti.

Leivän ohjeen olen saanut ystävältä, mutta olen soveltanut sitä aina vähän sen mukaan mitä kaapista löytyy. Usein käytän pellavansiemenrouhetta, mutta nyt se oli päässyt loppumaan ja pari kertaa olen laittanut taikinaan kuivattuja karpaloita. Kookoshiutaleet eivät kuuluneet alkuperäiseen ohjeeseen, mutta itse käytän niitä nykyään aina. Ohje on helppo ja koska variaatioita on helppo tehdä ei leipään pääse kyllästymään.


Tähän leipään käytin:
4dl vettä
1dl maitoa
1/2 palaa hiivaa
reilu loraus siirappia
2tl suolaa
2dl kauraleseitä
2dl auringonkukan siemeniä
1dl kookoshiutaleita
1,5dl mallasjauhoja
1,5dl ruisjauhoja
vehnäjauhoja tuntuman mukaan
reilu loraus oliiviöljyä

Kaikki vaan sekaisin (toki hiiva täytyy liuottaa lämpimään veteen ensin) ja tunnin kohotus. Sitten leikkasin taikinan neljään osaan ja muotoilin pitkuloiksi leiviksi pellille ja kohotin vielä puoli tuntia. Vähän öljyä pintaan ja paisto uunissa 225 asteessa n. 15 minuuttia.

Pikkuleipien ohje on suoraan kinuskikissan nettisivuilta. Paitsi nyt kokeilin maitosuklaan sijasta valkosuklaata, koska valkosuklaa vain on lempparini.



Herkuttelemaan!

Lottariina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti