sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Lettinauhapurkkeja

Rauhallista viikonloppua ollaan vietelty. Eilen kävin piiiitkästä aikaa ilman lapsia viettämässä aikaa igbonaisten kanssa. Käytiin keilaamassa ja istumassa iltaa. Viime keilauskerrasta olikin vierähtänyt sellainen 15 vuotta. Oli ihana jutustella kaikessa rauhassa ilman lasten perässä hyppäämistä.
Vähän otteita meidän vessasta. Nämä Tilda purkit on mun aarteita vuosien takaa. Niissä säilyy koruja ja lettinauhoja. Ne kuuluvat joulumallistoon, mutta on meillä kyllä käytössä ihan vuoden ympäri. Harmi ettei näitä Tilda juttuja myydä enää missään muualla kuin netissä. 


Kirpparilta löytyi taulu, joka sopi hyvin vessan väreihin. Kuva on Tilda sarjaa. Olen vähän heikkona näihin paperiaskartelujuttuihin. Niitä tuntuu pursuavan askartelulaatikoista, mutta olisi kiva kun pääsisi vielä enemmän käyttämään niitä sen sijaan että ne lojuu askartelulaatikoissa.



Sitten muiden projektien pariin. 
Olisi maalausprojektia ja vaaleanpunaisten pantterien häntien ompelua ja keijun kotia on tytöt toivoneet jo koko talven. Nyt kun lumet on sulaneet, voisi käydä pikku retkellä materiaalien haussa. Keli vaan on ankea tänään. Keijun koti saa odotella vielä. 

Lottariina 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti