tiistai 31. maaliskuuta 2015

Pääsiäispesiä

Lisää pääsiäismunien koristelua. Innostuin näistä vähän :) Tähän tarkoitukseen olisi sopinut myös joku styroks muna, mutta sellaisia ei taida meiltä edes löytyä, joten tämän alle kätkeytyy ihan oikea munan kuori.





En hoksannut kertoa viime postauksessa munan puhaltamisesta, kun ihan pidin sitä itsestään selvänä juttuna, mutta eihän se kaikille välttämättä ole tuttua hommaa. 

1. Munan ylä ja alapäähän pistetään esim. saksen kärjellä ihan pieni reikä.
2. Otetaan joku astia ja puhalletaan munan yläpäässä olevasta reiästä varovasti mutta lujaa. Munan alapuolella olevasta reiästä valuu raaka muna alla olevaan astiaan. (Joskus alapuolella olevaa reikää joutuu vähän suurentamaan tai tukoksia joutuu vetämään sormilla ulos, mutta yleensä reiät jäävät ihan pieniksi aukoiksi.) 
3. Lopuksi olen täyttänyt munan kuoren vedellä, jotta se huuhtoutuu ja puhaltanut veden pois.

Sitten muna onkin valmis koristeltavaksi. Voittaa mennen tullen styroksiset munat :)


Lisää ideoita pääsiäismunien koristeluun löytyy täältä ja täältä.

Ehdottomasti lemppari pääsiäisnamejani on nämä oikeiden linnunmunien näköiset pikkumunat. Ne eivät pelkästään näytä pastellisävyissään ihanilta, vaan myös maistuvat aivan mahtavan hyviltä. Nämä näytävät aikalailla aidoilta linnunmunilta.




Rauhallista Pääsiäisen aikaa!


Lottariina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti